Itsenäinen Suomi ry, perustettu vuosien 2015-2016 taitteessa puolustamaan suomalaisten oikeuksia ja oikaisemaan epäkohtia nostamalla niitä puheenaiheeksi. Aloitimme toimintamme suurmielenosoituksella joulukuussa 6.12.2015 Suomea uhkaavan maahanmuuttoaallon pysäyttämiseksi.

Toimintaamme kuuluu vahvasti myös asioiden esilletuominen ja tämän takia perustimme vuonna 2016 nykysuomi.com verkkojulkaisun, minkä tarkoituksena oli kertoa ihmisille se, mitä niin sanottu valtamedia ei kerro. Sivusto keräsikin lukijoita lähes miljoonan silmäparin verran kuukaudessa parhaimmillaan. Olimme esimerkiksi ensimmäinen, joka kertoi Turun terrori-iskusta reaaliajassa (10min tapahtuman jälkeen) totuuden mukaisesti ja sensuroimatta. (Sivusto on sittemmin siirtynyt toisiin käsiin.)

Tämän jälkeen siirsimme toimintaamme enemmän hyväntekeväisyyden puolelle, koska maa on kohdannut ennennäkemättömän köyhyyden ja jatkuvan tuloerojen kasvun. Olemme järjestäneet useille perheille jouluapua lähinnä ruokien muodossa ja lahjakortteina. Olemme järjestäneet useita ruuanjako tapahtumia ja kourallisen täysin ilmaisia lastentapahtumia, jotta vähempituloisetkin pääsisivät kiinni erilaisiin hauskanpitoihin.

Toistaiseksi toimintamme jatkuu hyväntekeväisyydellä ja informaation levittämisellä. Seuraamme Suomen tilannetta ja toimimme tilanteen vaatimalla tavalla. Olemme vuosien varrella luoneet koko maan kattavan verkon ja toimintamme on helpottunut huomattavasti näiden ensimmäisen kolmen vuoden aikana